Muutto senkusta vaan lähenee! Soitin tänään huoltoyhtiöön avaimista, mutta remppamiehillä on oikeus kuulemma pitää niitä avaimia siihen mun muuttopäivään saakka klo 12. Että se siitä suunnitelmasta saada tavaraa sisään ennen muuttoa.

Kun nyt on tilanne, että mulla ei ole kertakaikkiaan mitään niin olen huomannut että jotkin ihmiset ajattelevat heti, että tuossa on oiva tilaisuus päästä kaikesta roinasta eroon, ronttaan ne vain sinne!

Olen todella kiitollinen kaikesta avusta, mutta niin kiitollinen ja nöyrä ei kai tarvitse olla että ihan kaikkea roinaa suostuu ottamaan? Onko se töykeää kieltäytyä vanhasta roskasta joka on roikkunut toisella kellarissa jo pitkään vain siksi etten omista juuri mitään?

Ystäväni on hankkinut mulle tuttaviensa kautta kauniita ja ihania juttuja ja olenkin kiitollisuudenvelassa heille, sillä mitään uutta ei tietenkään kellään kuin mulla itselläni ole ollut velvollisuus hankkia. He saavat todennäköisesti uniikit, hienot korut itselleen vastalalahjaksi!

Sosiaalitoimiston toiminnasta olen hieman ihmeissäni, se riippuu niin siellä olevasta tädistä miten asiat sujuvat. Oli puhetta oman varsinaisen tädin kanssa että voisin saada hieman muuttorahaa jotta saisin perustarpeet hankittua, mutta hän on lomalla ja sijaisenaan täti, joka nauroi puhelimessa ettei avustusta enempää tipu, kuin se sänkypöytäjatuolit-raha joka heiltä on mulle jo myönnetty.

Olematta millään tasolla rasisti ihmettelen vain, millä päätöksillä maahanmuuttajat saavat sitä tukea aika tavalla? Heille maksetaan huonekalut ja vaatteet ja annetaan käyttörahaakin, mutta mulle ei ole avustusta tarjolla. Eri asia taitaisi olla jos mulla olis lapsi, tai useampi.

No mutta olen nyt kuitenkin tosi iloinen että mulla on hieno asunto josta pidän todella paljon ja joka toivottavasti tuntuu pitkään omalta.  Ja olen iloinen kaikista auttavista ja tukevista (en tarkoita tällä painoa) ihmisistä ympärilläni. Kiitos!