Katseltuani tässä reilun viikon verran naapurin lasten leikkimistä takapihallani, pohdiskelen.

Lapsia asuu naapurissa hyvin monta, perhe taitaa olla thaimaalaisia suomenruotsalaisen miehen kera. Täytyy tässä heti mainita alkuun, etten ole millään tasolla rasisti jos joku lukiessaan tätä sitä miettii. Pohdin vain, että onko naapuruus kenties kulttuurisidonnainen asia, tyyliin my backyard is your backyard? Ainakin itse ajattelen niin että jos näkisin että lapseni leikkisivät jatkuvasti naapurini takapihalla, paimentaisin heidät takaisin omalle pihalleen. Naapurin lasten äiti ei tätä tee, vaikka näkee.

Olen keskustellut asiasta ihmisten kanssa ja mielipide tuntuisi olevan se, että antaa heidän leikkiä, kunhan he eivät sotke tai riko mitään. Itseäni tämä ajatus hieman kummastuttaa, sillä missä on toisen ihmisen kunnioitus naapurina? Ihan kiltisti näille lapsille voisi tietysti yrittää sanoa, että menkäähän omalle pihalle leikkimään, mutta pari kertaa yritettyäni tämäkään ei oikein tehoa. Kielimuuri.

Vaikka lapsista pidänkin ja kaikenlaisista ihmisistä, koen sen ahdistavaksi että rentoutuessani olohuoneessa katsellen televisiota, yrittäen keskittyä johonkin sieltä tulevaan ohjelmaan, nämä lapset kiljuvat ja kirkuvat ja juoksentelevat suoraan ikkunan alla takapihallani.

Kuitenkin Suomessa tuntuu olevan vallalla sellainen käsitys, että mistään ei saisi sanoa, edes hyvässä hengessä koska naapurisopu on silloin mennyttä ja olen se naapuruston ilkein ja tuhmin täti joka kieltää lapsia leikkimästä. Pitäisi vaan kärsiä hiljaa mielessään vaikka kaikilla meillä pitäisi olla rajat ja oma reviiri jota ei ylitetä. Jos nyt joskus vahingossa siitä joku kulkee niin so what, mutta nytkin pihani on täynnä revittyjä kukkien terälehtiä ja muita roskia.