Blogilista on täynnä nuorten tyttöjen blogeja joissa jaellaan neuvoja kuinka laihtua mahdollisimman paljon. Eräskin blogi perustettiin jotta kaikki pullamössöläskit tajuaisivat että ovat oksettavia ja haluaisivat laihduttaa tämän 17 vuotiaan tytön thinspauksen johdosta. Mun mielestä on tosi surullista että nuoret tytöt menee mukaan näihin sairaalloisiin muoti-ilmiöihin, kun eivät tajua että sillä on aivan hirvittävät kauaskantoiset seuraukset.

Tämäkin tyttö toteaa blogissaan että katsoi olleensa järkyttävä valas 62 kiloisena.Tiedä sitten että onko oikeasti kyseessä pelkkää provosointia vai voiko jollain olla noin totaalisen kieroutunut ja vääristynyt kuva itsestään.

Itse olen aina ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen, mutta voin ihan puhtain omintunnoin todeta että olen ollut onnellisempi kuin tuollainen jatkuvassa laihdutuskierteessä oleva tyttönen. Totuus on se, että ei tuollaisia rinnattomia pyllyttömiä tyttöjä pojat katsele, vaan niitä joilla niitä muotoja riittää.

Lihavuus on yhtä vaarallista kuin alipaino, menkat jäävät pois ja saattaa jopa käydä niinkin että tällainen liiallisesti laihduttanut kärsii lapsettomuudesta, vain kilojensa tähden, tai liikalihava. Eihän 17 vuotiaan vartalokaan ole vielä kunnolla kehittynyt, nainen kun kehittyy vielä reippaasti yli parikymppiseksi niin on musta tosi järkyttävää mitä nää tytöt tekee itselleen. Toki muutaman kilon voi sieltä täältä laihduttaa jos siltä tuntuu ja ainahan laihdutukselle on paikka jos on reippaasti ylipainoa, JOS SILTÄ TUNTUU. Niinkuin aiemminkin oon todennut, mulla ei ole vielä tähän päivään mennessä ole ollut ylipainosta lääketieteellisiä ongelmia, olen aina ollut sen suhteen terveen kirjoissa. Laihdutan sitten, kun musta tuntuu tukalalta omassa itsessäni, mutta tällä hetkellä siihen ei ole tarvetta. Rakastan ruokaa ja nautin siitä, tulisin hulluksi jos mun pitäisi laskea joka ikinen kalori jonka laitan suuhuni eikä päässä pyörisi päivän aikana mitään muuta kuin ruoka ja laihdutus ja kalorit. Mulla on liikaa muutakin ajateltavaa sellaiseen elämäntyyliin.

Jotenkin vaan sellainen kuin NORMAALI on jostain unohdettu täysin ja eletään äärilaitojen aikaa.

Pitäisi tehdä asioita sen kautta mitä itse ajattelee ja tuntee, ei niin että joku muotiguru sanoo, että naisen tulee näyttää kävelevältä luurangolta tai sinivalaalta. Muutenkin omilla aivoilla terve ajattelu on sallittua, katkaiskaa itsenne marionettinaruista hyvät tyttäret ja herätkää.