Nyt kun on muutama sata metriä vanhempien ja mun välillä, on kiva käppäillä sinne kahville vaikka päivittäin. Joskus tulee aikoja kun haluaa vähän vetäytyä, pitää hajurakoa ja olla omissa oloissaan eläen omaa elämää, mutta toisaalta mulla on hyvä mieli siitä että on läheiset välit vanhempiin. Nuorempana sitä lähti vaikka maailman ääriin, mutta kyllä se on parempi näin että he ovat lähempänä.

Lähdin 17 vuotiaana vajaan 100 kilometrin päähän opiskelemaan, vaikka siinä iässä olisi ollut tärkeämpää saada olla vanhempien lähellä "turvassa" koska sitä on aika hukassa sen ikäisenä yksin maailmalla. Vasta n. 23 vuotiaana muutin sitten hetkellisesti vanhempien luokse kunnes taas lähdin vanhoille kotikonnuille Lahteen jonne muutin siis muistaakseni 18-19 vuotiaana miehen perässä (voi mua).

Kaiken tapahtuneen jälkeen, mitä tässä on amputaation myötä tapahtunut, on vihdoin opettanut sen että vanhemmille pitää kertoa kaikki ja tukeutua koska vanhemmat kuitenkin huolehtii ja haluaa auttaa. Velikin asuu tossa muutaman kilsan päässä joten perhe on sillä tavalla koossa vaikkei saman katon alla ollakaan. Eikä siitä enää tuliskaan kyllä mitään kun kaikki ollaan aikuisia niin pääthän kolisee yhteen ja kovaa.

Jos joskus saan itse lapsia, haluaisin säilyttää heidän kanssaan samanlaiset välit, että kaikesta puhutaan ja ollaan läheisiä. En päästäisi välttämättä alaikäistä lasta kauas opiskelemaan koska tiedän itse mitä on olla sen ikäisenä yksin, ei kaikki osaa ottaa vastuuta itsestään sillä tavalla että pärjäisi ihan itsekseen, vaikka kavereita saisikin. Ei se ole sama asia. Muutenkin mun mielestä Suomessa vanhemmat (ei kaikki mutta usein) itsenäistyttävät lapsensa liian varhain, eikä se välttämättä ole hyvä asia. Lapsille annetaan liikaa periksi, he eivät kuitenkaan osaa vielä ajatella aikuisen lailla järkevästi ja loogisesti, punniten kaikkia vaihtoehtoja.

Huomenna taas vanhempien luokse kakkukahville, toivottavasti velikin jaksaa tämän iltaisilta juhlimisiltaan sitten huomenna saapua paikalle.