Täällä sitä taas ollaan, sama osasto ja sama huone. Onnenkantamoinen että tämä on yksityissviitti joskin hieman keskitysleirimäisellä sisustustyylillä. Eihän tänne lomailemaan sentään tulla. Telkkukin on onneksi, saan kattoa BB:ia ihan rauhassa, hehheh!

          

Bongasin tossa Suomen nuoret amputoidut ry:n tiedotelehtisen ja sinnehän mä otan tässä kuntoutusasiassa yhteyttä. He tietää varmasti parhaiten miten edetä, koska ovat erikoistuneet nimenomaan amputoituihin.

Lekuri kävi kattomassa jalan ja totesi että ihosiirre tyngän päästä poistetaan ja laitetaan pää kunnolla kiinni. Pitäis olla aika pienimuotonen leikkaus eikä tällä kertaa tarvitse olla kovin pitkää aikaa täällä. Sanoi että 3-4 vkoa menee että voi edes ajatella kävelemistä, ja siinä ajassa tehdään uus holkki. Siinä on näille mun asioita hoitaville tahoille kotipuolessa hieman pään rapsuttelua että mites musta saadaan työkuntoinen alkuvuoteen mennessä ja että mitä se  on mitä alan tekemään ja missä. Ainii mutta sehän jäi mun itseni selvitettäväksi.

Tulin sopivasti välipalalle ja äsken vetäsin päivällisen. Iltapalaa odotellessa.

                   

       

Matti-laikkari muisti mut vielä (ollaanhan me tuttuja jo vuodelta 2006) ja sama flirtti päällä niinku aina ennenkin, illalla ehkä tiedossa siis ektraleipä, hahhah! Myöskin toinen laikkari muisti mut, virolainen ihanan ihana nainen joka sanoi että muisti mun itkeneen lohduttomasti helmikuussa ja käski mun vaan luottaa itseeni ja kykyihini jatkaa rohkeasti eteenpäin uudella hienolla jalalla.

Tällaista kannustusta tarviinkin ja kun se tulee tavallaan yllättävältä taholta, se tuntuu erityisen hyvältä. Huomenna on tiedossa ruuaton ja nesteetön päivä, kun tarkkaa leikkausaikaa ei tiedetä. Traumasairaala kun on, niin mun edelle menee kaikki leikkausta vaativat onnettomuudet. Toivotaan parasta!