Hoitaja soitti aamulla puoli yheksän että pääsisinkö mä jo kymmeneltä paikalle, vaikka sovittu aika oli vasta puoli kahdelta. No mikäpä siinä.

Vastassa mua oli nuori, tosi laiha ja herttaisen näköinen tyttö, ei ollenkaan lääkärimäinen, ehkä enemmän olis sopinu kirjastoon. No kumminkin juteltiin paljon ja hän oli eka ihminen joka oikeesti suhtautu vakavasti siihen että mulla on masennus.

Aikasemmin kuntoutuskokouksessakin tilannetta vähäteltiin ja puhuttiin vaan siitä että juuri ennen jalan tulehtumista tilanne oli pahimmillaan josta se on nyt parempi. Tottahan toki on parempi, mutta tämä nyt ymmärsi että se oli seuraus vuosia kestäneestä pahasta olosta joka kummittelee taustalla edelleen.

Lääkitysannostusta nostettiin ja sovittiin, että tavataan nyt säännöllisesti masennuksen tiimoilta muutaman kuukauden välein nimenomaan omalääkärin vastaanotolla ja sen lisäksi se laittoi nyt lähetteen psykiatrian poliklinikalle arviointiin josta sitten pääsen jossain vaiheessa Kela-psykoterapeutille kun selviää minkälaista psykoterapiaa tarviin.

Tuli kyllä hyvä mieli kun silläkin oli omat mielipiteensä koulukiusaamisesta ja sen hoitamisesta ja siitä että mun olis pitäny saada terapiaa jo pienenä meningomyelocelen takia, joka siis on mun perussairaus joka aiheutti kaikenlaisia ongelmia koulumaailmassa josta mun masennus pitkälti johtuu.

Lupasi laittaa kuntoutustukea varten B-lausunnon Kelaan viikon sisällä ja mun tarttee huolehtia siihen vaan lisäksi leikkaavalta kirurgilta jonkulaista näkemystä miten jalan kanssa jatkossa menee.

Selvisi, että kuntoutuskokouksessa ollut lääkäri oli nimenomaan kuntoutuslääkäri, mutta sen mukaan kuntoutustukeen mulla ei oo asiaa. Pelottava ihminen.

Hyvällä mielellä kohti seuraavia paperisota-asioita eli ammatillisen kuntoutustuen hakeminen.