Vanhempani. Alle 60-vuotiaita, nuorekkaita ja hauskoja. Tuntuu siltä, että voin kertoa kaiken ja luottaa että he ovat tukenani.

Olemme kokeneet yhdessä vaikeita asioita, joista olen pahoillani omalta osaltani aiheutettuani harmaita hiuksia ja huolta. Yhdessä olemme kokeneet myöskin iloa ja musta on ollut kiva että vanhempani eivät ole koskaan olleet ns. kalkkiksia vaan ovat pysyneet kiinnostuneina meidän lasten juttuja kohtaan ja ovat olleet ajan tasalla.

Äidiltä olen saanut piirtämisen lahjan, isältä persoonallisen nenän. Äidin kanssa on kaikki nämä vuodet hassuteltu ja naurettu, ja niin tehdään edelleen. Isän kanssa käydään tiukkoja keskusteluita yhteiskuntamme tilasta.

Kaiken sen jälkeen mitä tässä vuoden sisällä on tapahtunut, tunnen olevani lähempänä molempia kuin koskaan ennen, henkisellä tasolla. Ja ihan fyysisestikin, ensimmäistä kertaa muutettuani pois kotoa asun näin lähellä ja se on oikeastaan aika hyvä juttu. Arvostan vanhempieni panosta ja haluan antaa oman panokseni tyttärenä.

Aina en ole arvostanut, en ole kertonut asioista ja olen kapinoinut vastaan. En ole ollut sieltä helpoimmasta päästä, mutta ainakaan mun kanssa ei ole ollut tylsää!

Kiitos äidille ja isälle.