Niin. Mitä se on?

Olen varma että jossakin vaiheessa elämääni olen kokenut rakkautta, jos puhutaan vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvista tunteista.

Rakkaus ylipäätään on varmaankin sellaista toisen huomioonottamista, toisesta huolehtimista, arvostamista. Olkoon se sitten rakkautta ihmiseen tai eläimeen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan sellaista arjen rakkautta, sitä että olisi joku jonka kanssa jakaa kaikki. En ole enää pitkään aikaan, jos koskaan, uskonut sellaiseen palavaan ja räiskyvään intohimoiseen rakkauteen. Sellaista on vain elokuvissa. Se ei silti ole huono asia, mun mielestä sellainen hiljaa kytevä tasainen rakkaus jaksaa kantaa pidemmälle kuin sellainen jossa ilotulitukset räiskyy ja taivaat aukenee. Liian paljon ihmiset erehtyy luulemaan sitä ensihuumaa rakkaudeksi, ja kun arki astuu kuvioihin ajatellaan että oho, nyt mä en enää rakastakaan tota ja sitten taas mennään ja etsitään sitä alkuhuumaa.

Rakkautta on tietysti monenlaista, niinkuin kaikki tietää ja monia eri ihmisiä voi rakastaa yhtä paljon mutta se rakkaus on jokaisen kohdalla erilaista.

Mun rakkaus odottaa löytymistään tuolla jossain, jos se nyt on joskus vielä löytyäkseen.

Ei mulla ole mitään hinkua tällä hetkellä siihen ainakaan. Mulla on ihan hyvä olla näinkin ja jos on tullakseen niin tulee. Liian paljon on kuitenkin pettymystä takana noissa ihmissuhteissa, on vaikea nykyisin luottaa ja epäilen kaikkien vilpittömyyttä jo heti alun alkaen vaikka ei pitäisi syyttää viattomia ihmisiä edellisten suhteiden ongelmista. Ehkä sekin ajan kanssa muuttuu taas sellaiseksi terveelliseksi uteliaisuudeksi ja tutka alkaa toimia normaalimmin.