Mulla ei oikeestaan koskaan oo kai ollu yhtä parasta ystävää, paitsi yläasteella ja sekin meni päin prinkkalaa. Tää tyyppi veti mua mukanaan jonnekin syövereihin ja kukaties sai aikaan sen lumipallon vierimisen joka vei mua aina vaan huonompaan suuntaan. Silloin en tietenkään näin ajatellut kun oltiin paita ja perse. Tai oikeestaan majakka ja perävaunu, mä olin siis se vaunu. Se ystävyys katkesi sitten kuin kamelin selkä, kun hän sai hirmuisen marttyyrikohtauksen enkä ole hänestä sen koommin kuullut kohta 10 vuoteen.

Oon paljon pyöriny ympäri Suomea ja takinliepeeseen on tarttunut muutama tosi hyvä ystävä. Mulla ei niinkään ole yhtään sellaista kaveria, kaikki ne ketkä mun elämässä on, on hyvin lähellä sydäntä ja niitä on muutama. Mitäpä sitä liudalla hyvänpäivän tuttuja sun muita kavereita tekee. Ainoa huono puoli on se, että koska oon asunut niin monessa paikassa ja jatkanut sitten matkaa, ystävät on jääneet kauemmas. Onneks kuitenkin junat kulkee ja autollakin pääsee aina silloin tällöin. Tuntuu erityisen hienolta viettää aikaa, kun sitä ei tee usein.