Päivät ja viikot soljuu sopivasti ohitse ilman että oon miettiny kovinkaan kummosia viime aikoina. Parannusta entiseen on se, ettei ahdista enää eikä masenna enkä kieriskele kaikenlaisissa ajatuksissa. Toisaalta se tarkottaa sitä, että mä en myöskään luo mitään. Mitään ei synny. Ei oo oikein mitään kerrottavaa kelleen, ei tee mieli maalata, ei piirtää. Lukemiseen keskityn nykyisin enemmän ja illat ennen nukkumaanmenoa meneekin nenä tiukasti kiinni kirjassa.

Onks tää sitte hyvä näinkään, että on tasasen tappava ihan jees fiilis koko ajan, kun ennen myrskysin tunteesta toiseen ja mussa eli jonkin sortin liekki. Toiset sanoo että kaikkea syntyy silloin kun fiilis on hyvä, mutta mulla ne maalaamisetkin syntyi jostain suurista tunteista ja suurista ideoista. Nukkumaankin menen ihmisten aikoihin ja touhuilen kaikkia normaalin ihmisen touhuja, kun taiteelliset luovat ihmiset saavat aina öisin parhaat ideansa. Plääh.

Sitten taas toisaalta musta tuntuu hyvältä elää mussa tällä hetkellä. Ehkä se siitä tasaantuu, toivon mukaan mun luovuus ei ole nyt tapettu liiallisilla serotoniinimyrskyillä.

... Kelan nainen soittikin oikein sopivasti ja nyt on taas vähän mitä odottaa, sanoi laittavansa mulle ammatillisen kuntoutuksen hakemukset ja kuntoutustutkimushakemuksen sun muita lappulippuja, saa senkin asian sitten eteenpäin. Koulutukseen pitääkin hakeutua sitten Kelan kautta kun on ammatillisessa kuntoutuksessa mutta sittenhän se selviää että mihin musta on ja mitä kykenen tekemään. Olipa mukava piristysruiske tähän päivään toi puhelu ja niin sydämellinen työntekijäkin.