Hmm.. Mitähän tällä tarkoitetaan? Hengellistä uskoa, uskoa ihmisiin, elämään vai mitähäh?

En ole koskaan uskonut kristillisessä merkityksessä.

Uskon keijuihin ja muihin luonnonhenkiin ja olentoihin. Uskon kuoleman jälkeiseen elämään. Voisi kai sanoa että olen pakana, sillä sydäntä lähellä on kaikki pakanalliset uskomukset ja rituaalit.

Kaikki se mitä oli ennen kristinuskoa, täällä meillä kotomaassakin. Se vain on ikävä kyllä tallottu unohduksiin, vaikka luonto on meille suomalaisille edelleen lähellä sydäntä ja moni tuntee vaikka metsässä kulkiessa suurta yhteyttä maailmaan ja saa rauhan sieluunsa. Se on meissä sisäsyntyistä ja ihmisten pitäisikin mun mielestä yrittää löytää uudelleen se yhteys Maahan.

Oli mukavaa vaihtelua viettää esimerkiksi ensimmäistä Kekriä, jota on Suomessakin aikoinaan ihan vakituiseen vietetty ja tarkoitus olisikin pikkuhiljaa siirtyä näistä kaupallisista nykyaikaisista kulutusjuhlista juhlistamaan ikiaikaisia vanhoja juhlapyhiä joissa on vahvasti läsnä luonnon antimet ja se kiitollisuus siitä että saamme ravita itseämme maasta.

Muunlaisesta uskosta en jaksa alkaa tähän paasaamaan, kait mä vielä uskon ihmisiin vaikka sitä uskoa koetellaankin jatkuvasti.

                                                              Ensimmäinen Kekri-ateria