Musta on ollut ihanaa kun tänään on tuullut, sataa ropissut ja ollut niin syksyistä! Rakastan syksyä, sen värejä, tuoksuja, viileyttä ja raakuutta. Luonto oikein velloo ja elää. Mua ei haittaa yhtään jos sataa, musta sade on ihanan tuntuista iholla ja se kuitenkin kuivuu. Kesällä taas on tukalaa kun ei saa nahkaansa enempää vaatteita pois, mutta jos on kylmä, vaatteita voi aina laittaa lisää päälle. Ootteko te enemmän syksy vai kesäihmisiä? Masentaako syksy ja pimenevät päivät?

On ollut pientä fyysistä väsymistä ilmassa, mutta se ei menoa haittaa koska mun päivät on muutenkin niin seesteisiä, rauhallisia ja kiireettömiä. Nautin mun elämästä, enkä kaipaa siihen kiirettä, häsellystä ja sähellystä. Oon luopunu niistä vähistäkin stressiä aiheuttavista asioista ja ajatuksista mun elämässä ja otan rauhallisesti. Tai ainakin oon sujuvasti siirtänyt niitä hieman tuonnemaksi, eihän tämä elämä nyt täysin stressitöntä ole. Kai tämä on jotain itseterapointia myöskin, viime vuosi ja sitä edeltävät pari vuotta oli niin järkyttäviä ja stressaavia että lopputuloshan on selvillä; terveys meni ja jalka lähti.

Nyt ois oikeus ja kohtuus olla vähän aikaa pelkästään onnellinen; T on tuonut sen kirsikan kakkusen päälle olemassaolollaan ja valanut uskoa ja luottoa tulevaan. Mun ei tartte siitä selvitä edes yksin kun mulla on rakastava perhe lähellä ja nyt vielä rakastava mies. Kuinka kauan tätä onnellisuutta uskaltaa elää? Eihän nurkan takana oo mitään peikkoja?