Olen nyt VIHDOIN ja VIIMEIN, kärsittyäni ensin lähes 15 vuotta kasvo-ongelmista, saanut sille diagnoosin ja lääkityksen. Puhuin aiemmin Rosazol-voiteesta jota olen nyt käyttänyt kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Pelkän voiteen käytöstä ei ollut oikeastaan apua, joten kesälomalääkäri teki päätöksen aloittaa Oricyclin-antibiootit. Toinen lääkäri vinkui ja vonkui aiemmin, että kokeillaan voidetta nyt vielä kaksi kertaaa päivässä kuukauden ajan ja sitten vielä ja vielä. Toki tiedän että antibiooteissa on kaikkia sivuvaikutuksia ja antibiootteja koitetaan välttää, mutta mun tapauksessa se oli ihan välttämätön.

Tällainen punottava kutiseva naama on hirveä tilanne, etenkin kun olen nainen. Naiselle kasvot ovat tärkeämmät kuin miehelle ja miehen kasvoissa annetaan arvet sun muut helpommin anteeksi. Eniten se alkaa häiritsemään, kun siitä joku tuntematon ihminen kysyy hädissään, että mikä sulla oikein on kasvoissa.

Tosin edelleen huomaan että punoitus ja ihon kutina vaihtelee päivittäin. Toisena päivänä iho on rauhallinen ja normaalimpi, toisinpa päivinä, niinkuin tänään, naamaa kutittaa ja punoitus leviää otsasta poskiin ja leukaan. En ymmärrä suomalaista lääketiedementaliteettia, että mun piti 15 vuotta odottaa, että sain oikeanlaisen diagnoosin, että sain siihen lääkkeet ja se ei oikeasti vaatinut mitään lääkäriltä, muuta kuin sen että se katsoi mun kasvoja ja sanoi että se on ruusufinni. Aiemmin kun olen samasta vaivasta mennyt lääkäriin, se on luokiteltu akneksi ja olen siihen syönyt puoli purkkia mulle määrättyä aknelääkettä. Terveisiä silloiseltta terveyskeskuslääkäriltä " Ei mulla ole aikaa hoitaa tällaisia, nämä ovat niin pitkäkestoisia juttuja". Aha. Pitkäkestoinen juttu se on enemmänkin mulle, kuin sille lääkärille joka määrää lääkkeet, mutta ehkä se kynän pitäminen sormien välissä on hieman liian iso ponnistus.