Perjantaina kävästiin tourinkilla eduskuntatalossa.

Oli hauska kontrasti uuden ja vanhan välillä ihan tuoksuja myöten. Arkkitehtuurisesti hienoja yksityiskohtia ja sokkeloita sokkelon perään. Ihan kivaa oli päästä käymään siellä.

Sunnuntaina tapasin miehen perheen, kun kaikki olivat kokoontuneet yhteen isänpäiväksi. Oli rentoutunut ja vapautunut olo vaikka vähän jännittikin alkuun. Miellyttävä ilmapiiri tosin vähensi jännitystä eikä sitä sitten enää kohta ollut, kun tuntui siltä että oli osa porukkaa. Jopa miehen siskon kaksivuotias poika oli kanssani ihan rennosti vaikka juuri tuon ikäisillä usein on pientä vierastusta.

Kotona oonkin sitten puuhastellut nuken kanssa, kun olen innostunut siitä uudelleen ihan eri tavalla nyt kun sille saatiin kasvot ja oikeanlainen peruukki. Se heräsi henkiin.

Ainut pieni huolenaihe on nyt terveeseen jalkaan ilmestynyt kovettuma, koska paino on enemmän sillä jalalla proteesin takia. Kovettumaan on tullut haava joka oli tulehtunut. Sain siihen antibiootit ja lekuri laittoi lähetteen ortopedille ja erikoissairaanhoitajalle, ilmeisesti Jorviin. Ihan hyvä, että saa siihen jotain apua, kun pienenä mulle teetettiin virheasennon takia kenkiä SPR:n kenkäpalvelussa mutta se sitten lakkasi jossain vaiheessa kun vammaistukea ei enää myönnetty.

Sekin sen takia, ettei synnynnäinen sairauteni ollut kohentunut tai parantunut, muistaakseni. Eikös se ole ihan pätevä syy jatkaa tuen myöntämistä että tilanne on ennallaan? Omituista. Äitini kertoi, että jalan virheasentoa olisi voinut korjata rautojen avulla, mutta lääkäri oli sitä mieltä että se ei kannata koska minua olisi siitä kiusattu koulussa. Noh, kiusattiinpa silti koko 9 vuotta kestäneen peruskoulun ajan, koska jalat menivät miten sattui. Olisihan se loistavaa, jos voisin saada uudelleen auki sen kanavan että pohjalliset tai erikoiskengät olis taas arkipäivää. Katsotaan nyt sitten miten käy.

Siinä sitä villatakkia jonka omin pikkukätösin neuloin. Piponki.