Kokous tuli ja meni. Paikalla oli fysioterapeutti, psyk.hoitaja ja sossumuija ja lääkäri. Lääkäri oli sellainen jota en ollut koskaan tavannut ja tuli jostain Veikkolasta, oli kuulemma ollut sossun kanssa tekemisissä jo silloin ku tulin vuodeosastolle. Mulle ei vaan oltu informoitu hänestä mitään. No hänpä teki sitten päätökset siinä tunnin aikana mua ekan kerran nähneenä että mulla menee paremmin kuin vielä vähän aikaa sitten ja sen takia kuntoutustukihakemus todennäköisesti ei tule menemään läpi. No kiva ja hienoa.

Fyssan kanssa sovittiin että alotan mahollisesti kuntosaliharjottelun tässä kunhan kuntoudun, vaikka eihän mulla oo kai mitään kuntoutusta vaativaa lekurin mukaan, kun en sitä tukeakaan tule saamaan.

Yritin siinä sitten vedota mielenterveydellisiin ongelmiin, kun terapiassakin on vasta hiukan raavittu pintaa. Jos nyt menisin työ -tai opiskeluelämään, kaikki romahtaisi taas niinkuin olen aiemminkin todennut. Mua ei kuunneltu vaan psyko totesi että tehdään uudet testit, koska kesällä tulos oli keskivaikea masennus ja nyt se on varmasti lievä masennus.

En ole koskaan kuullut koko elämän mittaisen masennuksen tehneen ihmeparantumista 4 kuukauden pillereiden popsimisella ja muutamalla terapiasessiolla. En edes käsitä miten ammattilainen voi tehdä moisen tulkinnan kun yritän toitottaa että masennus ei johdu amputaatiosta vaan masennus johti siihen! Tätä heidän on jotenkin todella vaikea ymmärtää kun sanon että haluan apua jota en ole koskaan kokemieni asioiden tueksi saanut.

En kuulemma täytä psykiatrisen poliklinikan kriteerejä. Kaikki eivät ole tappamassa itseään tai viiltelemässä mutta luulisi ammattilaisen tietävän että itsetuhoisuutta on monta laatua. Mua moititaan siitä etten hakenut apua ja annoin asioiden mennä liian pitkälle, mutta nyt kun apua pyydän, ovia aletaan sulkea mun edestä. Pienoinen epätoivo hiipii taas mieleen, kun mut laitettiin nyt keskelle sotkua vaikka tarkoituksena oli nimenomaan selvittää asioita. Lopputulos oli se että mun pitää itse mennä hoitamaan asiani tietämättä kehen olen yhteydessä ja miten ilman kenenkään apua. Sossun sanojen mukaan "ei sun perään kukaan voi soitella ja sun asioita hoidella". Luulin että nää instanssit ois nimenomaan sitä varten mutta luulohan ei ole tiedon väärti.

Taas kerran tuli todettua että tää sossu ei osaa hoitaa mun asiaa ja sotkee kaiken. En ole sen viisaampi kuin eilen. Silti multa vaadittiin aikataulua, että koska mä mahdollisesti olisin työkuntoinen. Mistä mä voisin sen tietää? Moni masentunut ei tokene niin paljoa koskaan että vois tehdä töitä. Mun on pakko tässä omassa terkkarissa puhua asioista ja työkkärissä ja Kelassa että mä en vaan yksinkertasesti kykene tässä vaiheessa.

Muutenkin kummastuttaa toi lekurin asenne mun kuntoutustukiasiaan. Mä olen perjantaina menossa leikkaukseen jonka jälkeen on jonkun aikaa proteesikielto. Sitten aletaan tehdä uutta proteesia ja opetellaan kävelemään sen kanssa. Siihen menee määrittelemätön aika. Eikö se nimenomaan ole kuntoutusta?

Mua pelottaa tosi paljon että mihin vielä joudun, koska tuntuu että oon koko ajan ja jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa joilla ei oo oikeesti mitään hajua mistään. Mutta en tiedä kehen ja minne olisin yhteydessä kun tässä kunnassa kaikki tuntevat toisensa ja kaikki ovat keskenään tekemisissä ja samanlaisia.

Kaikkein eniten tuntuu pahalta se että kaikki jätettiin taas mun niskaan. En saa kaipaamaani tukea enkä apua.

Näin unta viime yönä että muutin Vitutuksenkuja-nimiseen paikkaan. Oli varmaan jotain enneunta.