Plääh. Miten voi jotkut ihmissuhdeasiatkin ahdistaa näin sairaasti? Nyt  kun meni ton yhden tekopyhän paskan kanssa poikki, joutuu laittamaan itsensä taas markkinoille. En jaksaisi tutustua kehenkään, en jaksa läpikäydä sitä prosessia uudestaan ja uudestaan...

Nykyisin tuntuu muutenkin ihan mahdottomalta löytää hyvää ihmistä jolla ei vilisis tissin kuvat silmissä, mutta niinkuin Möllikkäkin sanoi, tän ikäiset hyvät miehet on jo varattuja. Niinhän se on, tosi lohdullista.

Ennen vanhaan deittailu ja seurustelu oli jotenkin helpompaa, jos oltiin jostain kiinnostuneita niin sanottiin se ja sitten sitä oltiin yhdessä. Nykyään on kaikenmaailman markkina-arvoteoriamittareita, statusmittareita sun muita mittareita ja jos ei joku mittari värähdä jossain niin se ihminen ei kelpaa. Tai sitten on just näitä jotka haluais tapailla mutta ainoastaan silloin kun niistä siltä tuntuu ja haluttaa. Miehetkin on nykysin sellasia että aletaan miettiä asioita vakavammin vasta siinä 35 ikävuoden kohdalla, sitä ennen pitää kokea ja nähdä eli saada kaadettua mahdollisimman monta naista.

Mietin että missä sitä voisi oikein tutustua sellaiseen hyvään, järkevään mieheen jolla ei ole ensimmäisenä aikomuksena vaan pitää huolettomasti hauskaa, vaan olisi ihan oikeasti etsimässä sitä jonka kanssa voisi viettää lopun elämää? Jossain seurakuntien illoissa kenties? En vaan millään haluaisi kuitenkaan miehen takia vakaumuksistani luopua, mä kun en kuulu kirkkoon enkä ole sillä tavalla uskonnollinen.

Tietysti baarikultuuri on Suomessa sellainen että sieltähän suurin osa ihmisistä toisensa löytää, mutta sekin on jotenkin vastenmielinen ajatus. Mä olen aikoinani niin paljon baareissa pyörinyt ettei sieltä tulis mieleenkään löytää ketään sellaista sopivaa. Enkä halua sitten vastaavasti sellaista miestä joka tässä iässä vielä tykkää istua baareissa.

Vaikeeta on...

Terveisin Vanhapiika?