Eilen torstaina käytiin fysioterapeutin kanssa Viikissä reissulla. Nenät näytti proteesipajan suuntaan, silmissä kiilsi uuden proteesin kuvat.

Naureskeltiin fyssan kanssa kun oltiin aiemmin keskusteltu väreistä ja kerroin että ruskea on ainoa väri beigen ja harmaan lisäksi josta en pidä, niin proteesi olikin sitten ruskeasävyinen! No ei se mitään, olin silti uudesta jalasta innoissani. Saatuani sen jalkaan se tuntui luonnollisemmalta kun aiempi väliaikainen proteesi, tietysti mekaniikaltaankin erilainen.

Kävimme Gardeniassa seisovassa pöydässä ja paikat olikin täynnä yliopistoväkeä. Viereemme istahti kolmen miehen ja yhden naisen seurue. Multa meni ruokahalu aivan totaalisesti siinä vaiheessa kun tämä nainen alkoi kertomaan ideastaan johon liittyi dildot ja siinä ruokaa maistellen puhui erektioista sun muista. Luulisi että sen tason koulutuksen saaneella ihmisellä olisi jonkinlaista älykkyyttä tajuta missä tilanteessa on soveliasta puhua ja mitä. Voihan kaikenmaailman alapääjuttuja jutella jos haluaa muttei ehkä kuitenkaan niin että kaikki kuulevat. Noh, ruoka oli kuitenkin hyvää siihen asti kun se maistui, ulkona oli mukava syödä auringonpaisteessa.

Olen nyt kuitenkin päättänyt jäädä sairaalaan siksi aikaa kunnes asuntoni kuivatus on saatu päätökseen. On toisaalta aivan turha alkaa etsiä majapaikkaa jonne ronttaa tavaroita ja sitten taas rontata ne sinne asuntoon. Mua vaan ottaa päähän sen erään pätijän pätemiset, kun hän kertoi olevansa lääkärin kanssa tiukkana siitä ettei mua saa päästää liian aikaisin pois, etten taas sotkisi kaikkea.

Ehkä mäkin olen tässä koettelemuksessa tajunnut ja oppinut jotain, tarkoitushan on myöskin jatkossa saada enemmän sitä henkistä tukea, ettei käy niinkuin kävi. Olen itse ottanut itseäni niskasta kiinni enkä halua enää mokata samalla lailla enää koskaan. Tajuan nyt myöskin pyytää apua jos sitä tarvitsen, kaikesta ei tarvitse selvitä yksin ja jossain vaiheessa ylpeys on pakko niellä. Henki oli niin hiuskarvan varassa että olen käyttänyt nyt varmasti kaikki elämäni eikä ole varaa enää pelleillä. Pätijähän sitä ei tule päättämään koska pääsen kotiin, mutta näyttää siltä että hän on vahvasti takapiruna tässä mun asiassa.

1.7. pidetään hoitokokous jossa mä olen myös mukana ja aion kyllä sanoa ihan suorat sanat Pätijälle jos sieltä tulee taas sitä samaa liirumia kuin ennenkin. Hän itse oli sanonut kun tämä kaikki alkoi että "eihän sairaalaan voi tulla asumaan" ja nyt hän ei meinaa päästää mua millään pois. Myöskään protetisointiasioista Pätijällä ei ole tuon taivaallista hajua, se selitti mulle että pakkohan sun on täällä olla kun on ne proteesin sovitukset sun muut, kotoa käsinhän sinne muutkin maailman ihmiset menee!

Noniin, sain sappeni kiehumaan taas siihen malliin että parempi ottaa kahvikuppi käteen ja jatkaa korujen tekoa.